Hirsiveisto M. Kivijärvi
Matti Kivijärvi
040-823 4006
Sammalojantie 36, Evijärvi
hirsiveisto.m.kivijarvi@gmail.com

Etusivu
Hirsilato
Leikkimökki
Muuta

Leikkimökin pystytys

Takaisin

In english





Pystytyspaikalle kannattaa ensin laittaa suojaharso ettei mökin alta kasvava roska pääse johtamaan kosteutta lattiarakenteisiin. Harson päälle tulee tasoitehiekkakerros. Lattiaelementin nurkkien kohdalle kannattaa laittaa betonilaatat. Kuvassa oleva mökki pystytettiin väliaikaisesti parrujen päälle. Lattiaelementin vaakasuoruus tarkistetaan vatupassilla ja säädetään hiekkaa tarpeen mukaan.


Tässä vaiheessa on viimeistään tiedettävä mille sivulle yläkerran lattiaelementti halutaan. Seinäelementtien pystytys aloitetaan niistä viidestä elementistä joihin yläkerran lattia tullaan kiinnittämään. Tässä tapauksessa päätettiin että yläkerran lattia tulee oven vastakkaiselle seinälle joten pystytys aloitettiin sieltä. Elementit ovat ulkomitoiltaan identtiset joten halutun ikkunajärjestyksen saa vaihtelemalla elementtien paikkaa. Ainoa rajoitus on että tikkaiden on tultava ikkunattomalle seinälle.


Elementit kiinnitetään toisiinsa esimerkiksi 5x50 mm ruuveilla. Torx-kantaiset ruuvit ovat parhaita koska niitä ruuvatessa ei tarvitse painaa konetta. Tässä vaiheessa seiniä ei vielä kiinnitetä lattiaan.


Kuvassa keskellä yläkerran lattialelementti laskettuna paikoilleen.


Lattiaelementti makaa lattialautojensa varassa seinissä olevien vaakakoolausten päällä. Lattiaelementtiä ei vielä tässä vaiheessa kiinnitetä seinäelementteihin.


Oven viereen tulevasta elementistä sahataan seinäpaneelin kulmasta pieni pala pois kuvan osoittamasta paikasta. Vastaava pala sahataan pois myös oven toiselle puolelle tulevasta elementistä. Elementit pääsevät näin asettumaan paremmin paikoilleen.

Asennetaan loput kolme seinäelementtiä paikoilleen ja tarkistetaan ristimitat.


Seinäelementit ruuvataan lattiaan kiinni 5x90 mm ruuveilla.


Seinäelementtien yläreuna painetaan ristimittoihinsa sopivan mittaisella laudalla. Laudan pituus on 190 cm.


Kun seinät on painettu ristimittoihinsa, voidaan yläkerran lattia kiinnittää seiniin 6x90 mm ruuveilla. Kiinnittäminen aloitetaan takaseinältä ja edetään reunoja kohti.


Tikkaat ruuvataan yläpäästään lattian palkkiin.


Yläkerran kaide kannattaa asentaa tässä vaiheessa ennen kattoelementtien asennusta.


Kaiteen yläreuna kiinnitetään 5x90 mm ruuveilla. Poraa ensin reikä ettei kaidepuu halkea. Kaiteen alareuna kiinnitetään lattiaelementin etureunassa olevan runkopuun päälle.


Kattoelementtien asennusta helpottaa kun jokaiseen elementtiin kiinnittää väliaikaisen tukilaudan. Kattoelementin voi ylhäällä laskea väliaikaisesti makaamaan tukilaudan varaan.


Katkaise 187 cm pitkä lauta jota käytetään kattoelementtien väliaikaisena tukena. Lauta kannattelee kattoelementtiä yläkerran lattian päältä.


Kohdista kattoelementit niin että seinäelementtien sauma ja kattoelementtien ulkoreunat sattuvat kohdakkain.


Kattoelementti kiinnitetään seinäelementin runkopuun keskeltä 5x90 mm ruuvilla. Väliaikaisen tukilaudan palan voi tämän jälkeen poistaa. Kattoelementti kiinnitetään tässä vaiheessa vain yhdellä ruuvilla jotta sen asentoa voidaan hieman kääntää muita kattoelementtejä asentaessa.


Kattoelementit kiinnitetään toisiinsa 5x90 mm ruuveilla niin että reunat tulevat vastakkain. Seuraa kokoajan että kattoelementin ulkoreuna sattuu kohdakkain seinäelementien sauman kanssa. Säädä tukilaudan vinoutta tarvittaessa saadaksesi kattoelementit ja seinät osumaan kohdalleen. Jos kattoelementin valkoiset räystäslaudat haittaavat kattoelementtien asettumista kohdakkain, voit sahata käsisahalla räystäslautojen saumaa suuremmaksi.


Kuistin katto kiinnittyy seinässä olevaan runkopuuhun joka alareuna on noin 160 cm korkeudella lattian pinnasta. Mittaa ja merkkaa sama korkeus ulkopuolelle oven yläpuolelle. Tälle korkeudelle kannattaa ruuvata kaksi väliaikaista ruuvia jotta katon voi laskea niiden päälle.


Kiinnitä kuistin katto kahdella 5x90 mm ruuvilla minkä jälkeen väliaikaiset tukiruuvit voi poistaa.


Kuistin etureunan tukipilarit on katkaistu oikeaan mittaan. Aseta tukipilari pystyyn kuvan osoittamalla tavalla ja kiinnitä yläpäästä. Tarkista vatupassilla kuistin katon reunan ja tukipilarien suoruus.


Sovita kuistin kaide paikoilleen ennen kuistin pilarin alapään lopullista kiinnitystä. Kuistin kaide kiinnitetään sisäpuolelta oven karmin takaa 5x70 mm ruuvilla.


Toimituksen mukana tulee määrämittaan katkotut huopakaistat saumojen päälle. Yksi pala joudutaan jatkamaan ja se kannattaa laittaa takaseinälle. Poista huovasta suojakalvo pikikerroksen päältä ja naulaa huopanauloilla saumojen päälle. Lopuksi ruuvaa kupoli katon harjalle.


Valmis leikkimökki.


Takaisin
© Hirsiveisto M. Kivijärvi 2019
muumitalo muumimaja muumimökki muumi moominhus muumileikkimökki muuminmökki muumi-leikkimökki muumitalo-leikkimökki